Joko motocross-kärpänen puraisi sinua?

Motocross on laji, jonka pariin hakeutuu vuosittain paljon 5-15-vuotiaita lapsia ja nuoria. Suomessa motocrossia on harrastettu jo kauan, eli lajin suosio on siirtynyt isältä pojalle. Nykyään myös tyttärelle, sillä enduron, eli maastomoottoripyöräilyn tavoin motocrossia voi harrastaa monissa paikallisissa moottorikerhoissa.

MX, eli tunnetummin motocross on suosittu moottoriurheiluun liittyvä harraste- ja kilpailumuoto. Nuorimmat motocrossin harrastajat ajavat 50-150-kuutioisilla moottoripyörillä moottorikerhon omistuksessa olevilla tai vuokraamilla motocrossradoilla.

Kuinka pääsen parhaiten motocrossin pariin?

Motocrossia kannattaa lähteä ajamaan oman tai naapuripaikkakuntien motocrossradoille liittymällä paikalliseen moottorikerhoon. Moottorikerhon alaisuudessa olevat radat ovat hoidettuja ja säännöllisessä käytössä. Moottorikerhosta saa myös mukavaa samanhenkistä ajoseuraa, jonka lisäksi voi oppia erilaisia vinkkejä esimerkiksi oman menopelin satunnaisiin tekniikkaongelmiin.

Joko sinä olet hankkinut elämäsi ensimmäisen motocrosspyörän? Jos et, niin nyt on hyvä aika hankkia, ennen kuin se kuuluisa moottoriurheilukärpänen puree myös sinua! Toisin sanoen harrastajien määrä lisääntyy koko ajan, joten myös motocrossin tunnetut alalajit Supercross ja Freestyle motocross ovat saaneet runsaasti uusia harrastajia.

Supercross ja Freestyle motocross -kumman sinä valitset?

  • SX, eli Supercross

Supercrossia ajetaan yleensä stadioneilla tai lajille varta vasten sopivissa halleissa. SX, eli Supercross on laji, jossa kilpaillaan 125-525-kuutioisilla pyörillä. Supercross-kilpailuissa ajetaan aina 20 kierrosta, eli käytännössä rataa kierretään aina kierros kierrokselta samaan suuntaan. Kilpailun startti toteutetaan motocrossin tavoin yhteislähtönä. Supercross-rata on erittäin haastava, joka saattaa sisältää step-down- ja step-up-hyppyjä sekä kaksois- että kolmoishyppyjä. Ensin ajetaan aika-ajot, jonka jälkeen tulevat alkuerät. Finaaliin pääsee aina kaksikymmentä kilpailun parasta kuljettajaa. Laji tunnetaan Suomessa parhaiten Tampereella järjestettävästä Tampere Supercross & Freestyle Show -tapahtumasta. Suosittuun motocross -tapahtumaan yhdistetään vuosittain OffroadExpo-messutapahtuma, joka on jokaisen kauden päätöstapahtuma.

  • FMX, eli Freestyle -motocross

Freestyle -motocrosspyörillä tehdään ilmalentojen aikana mahdollisimman hienoja lajiin kuuluvia hyppyjä ja temppuja. Hypyt ovat korkeampia ja pidempiä kuin tavallisessa motocrossissa. Tiesitkö, että motocrossia sekä motocrossin alalajeja harrastavan henkilön pitää olla todella “kovakuntoinen.” Laji sopii urheilusta pitävälle, ilman perussairauksia olevalle henkilölle, sillä esimerkiksi temppujen tekeminen ilmassa vaatii erittäin hyvää lihaskuntoa. Freestyle motocrosspyörä on hyvin painava, jonka lisäksi sen jousitusta on aina jäykennetty. Motocross on hieno harrastus, jonka pariin kannattaa liittyä. Lajiin liittyvää opastusta ja videoita löytyy helposti netistä.